Usein kysyttyjä kysymyksiä ja niiden vastauksia

Olen kerännyt tälle sivulle minulta usein kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen sekä muita ajatuksiani. Tälle sivulle olen myös kasannut yhteen tietoja koiran hankinnasta, kasvattamisesta, näistä koirista ja "kennelistämme". Vastaukset ovat pääasiassa minun mielipiteitäni, eivät ainoita oikeita totuuksia. Joku toinen kasvattaja voi olla näistä asioista aivan toista mieltä. Ja toivottavasti tältä sivulta saat vahvistusta päätöksellesi ottaa paimensukuinen lapinkoira tai harkita jotakin toista rotua tai kasvattajaa.

En missään tapauksessa tarkoita olla tyly tai töykeä, vaikka ilmaisenkin jotkut asiat ehkä turhan napakasti. Ajattele vain asia näin: jokaisen pentueen syntyyn kuluu jopa vuosi aikaa ennen kuin sinulla on pentu sylissäsi. Yhdistelmät ovat tarkkaan harkittuja ja pennut erittäin toivottuja. Siksi olen tarkka ja esitän ostajaehdokkaille paljon kysymyksiä ja toiveita. Uskaltaudu silti ottamaan yhteyttä, jos haluat kasvattajan kaupan päälle ;D

Luettuasi tämän pienen kirjoittamani koosteen, tutustu myös koiranhankintaoppaaseen, jossa kerrotaan eri roduista ja autetaan löytämään jokaiselle sopiva koira.

Kenelle paimensukuinen lapinkoira sopii?

Lyhyesti sanottuna: Nämä ovat tavallisia peruskoiria ulkoilua ja luontoa rakastaville ihmisille.

Lapinkoira sopii niin lapsiperheeseen kuin lapsettomalle pariskunnallekin, yksinäiselle vanhukselle se ehkä on hieman vauhdikas, mutta jos vanhemmalla ihmisellä riittää energiaa puuhata koiran kanssa, niin miksei lappalainen sopisi hänellekin. Lapinkoira on ihmisen koira, harrastus- ja puuhailukaveri, jalanlämmike telkkaria katsoessa, villakoirien kadottaja sängyn alta. Se sopii suomalaisiin olosuhteisiin, sateeseen ja tuiskuun, pakkaseen mutta myös lämpimään kesään. Suoranaisesta paahteesta lappalainen siirtyy mielellään varjoisaan, viileään paikkaan, mutta kukapa ei ;) Lapinkoira on nöyrä, pitkämielinen, kärsivällinen, anteeksi antava ja ennalta-arvattava, vaikkakin myös yleensä vilkas ja iloinen (saattaa haukkua, varsinkin "riehaantuessaan") Se sopii harrastuskaveriksi niin kaupunkiin kuin taajaman ulkopuolellekin. Lapinkoira viihtyy kerrostalossa, rivitalossa, omakotitalossa, maalaistalossa - siellä missä omistajakin tuntee olonsa kotoisaksi. Vaikka lappalainen on yleensä melko itsenäinen (ja myös ehkä itsepäinenkin), on se mieluiten kuitenkin siellä missä sen oma laumakin, eli sitä ei saa alistaa yksin pihanperälle kettingin päähän. Lappalainen sopii hyvin tokoon, agilityyn, pelastuskoiraharrastuksiin, lenkkikaveriksi keliin kuin keliin, sienimetsään, vaelluskumppaniksi, pyykkitupaan, viemään roskia tai hakemaan postia laatikolta. Se tykkää lämmittää varpaita kun istut sohvalla leffaa tuijottaen tai maata kiepillä jaloissa, kun istut tietokoneella. Sisällä lapinkoira on huomaamaton omissa oloissaan jurottaja, joka kuitenkin on heti valmis mukaan, kun vain hihna helähtää ja kengät kolahtaa.

Mitä paimensukuisen kanssa voi harrastaa?

Lapinkoirat pärjäävät parhaiten mielestäni hommissa, joissa ne saavat toimia itsenäisesti: Haku, rauniot, jälki (ja tietenkin paimentaminen!). Myös agility sopii hyvin, mutta jotkut raskaammat yksilöt saattavat olla hitaita. Nieida tykkää myös tokosta, mutta uroksemme Lunta sen sijaan ei niin välitä. Lapinkoirat yleisesti ottaen inhoavat toistoa toiston perään, eli ohjaajan pitää olla kekseliäs opettaessaan lapinkoiraa ;) Vaikka lappalaisilla on PK-oikeudet, ovat ne kokonaisvaltaisesti pehmeämpiä koulutettavia kuin vaikkapa belggarit. Lappalaiset yleisesti ottaen eivät siedä pakotteita, vaan loukkaantuvat, sillä ne tekevät kyllä, jos kokevat vaaditun asian mielekkääksi. Silti niiden kanssa on kiva puuhata, varsinkin jos ei toivo kisakonetta, siihen niistä ei ole. Sanotaanko näin, että esimerkiksi mielikuvitus kasvaa, kun yrittää keksiä, mikä olisi se keino, jolla saisi koiran seuraamaan innostuneesti, mutta haukkumatta, sillä sitten taas haukkuminen on kivaa ja jos on kivaa, pitää se myös kertoa… Meidän koiramme pärjäisivät uimahalukkuutensa puolesta ehkä myös vesipelastuksesa, mutta kokoa ei varsinkaan Nieidalla siihen ole. Kummatkin tykkäävät uida ja leikkiä vedessä, mutta kumpikaan ei karkaa uimalla (kuten Luntan emä, joka ui pois saaresta - mantereelle 2km!), vaan lähinnä kahlailevat ja välillä uivat keppien ja lelujen perässä.

Entäs se haukkuminen?

(Toim. huom. Alla oleva teksti on kirjoitettu vuonna 2005. Nyt tilanne on eri, kun ei ole enää Luntaa toppuuttelemassa. Eli Yrtti haukkuu ovikellolle ja sisäänsaapujille hetken, kyllä.) Meidän kummastakaan ei lähde sisällä hisaustakaan (paitsi pyynnöstä; vanhempi koiramme kertoo päivän kuulumiset mouruamalla), ulkonakin haukkuvat vain leikkiessään ja innostuessaan hommistaan (ilmaisu). Olemme kummallekin alusta asti tehneet selväksi, että sisällä ei haukuta. Lapinkoirankin pentu kun pyrkii miellyttämään omistajaansa ja haluaa tehdä hyväksyttyjä asioita, joten muutaman päivän murahduskuuri haukahdusyritysten jälkeen on karsinut meillä kodin ja ulkopuolisten äänien vahtimisen. Samoin olemme opettaneet koiramme haukkumaan käskystä, ja näin ollen ne osaavat olla hiljaa pyynnöstä. Tietenkin tuttuja ihmisiä ja koiria tavatessaan koirammekin haluavat kertoa kuulumisensa, mutta lopettavat kyllä käskettäessä, eli olen sitä mieltä, että pääasiassa kyse on koulutuksesta, mutta tietenkin on linjoja, jotka ovat haukkuherkempiä kuin toiset. Minkä tahansa rotuisen koiran saa haukkumaan tylsyyttään. Tunnen saksanpaimenkoiria, jotka ulisevat päivät, kun niillä on tylsää ja ne kaipaavat isäntäväkeään. En lähtisi sanomaan, että tämä rotu haukkuisi sen enempää kuin mikään muukaan rotu, lappalaiset vain paimentavat äänellään, kuten taas bordercolliet paimentavat näykkimällä… Mutta kyllä haukku on herkemmässä näillä kuin vaikkapa basenjilla…

Näyttelyt ja Katselmus?

Näyttelyissä en paimensukuisille yleensä povaa suurta menestystä. Kyllä näillekin saa hyviä arvosteluja, jos tietää mennä tuomarille, joka tykkää paimensukuistyyppisistä lappalaisista.

Paimensukuisen Lapinkoiran Seura järjestää vuosittain Katselmuksen paimensukuisille lapinkoirille, maalis-huhtikuussa. Se on tapahtuma, johon saapuu koiria ja niiden omistajia ympäri Suomen ihastelemaan toistensa koiria ja pitämään hauskaa. Viime vuonna Katselmus oli Oulussa huhtikuun lopulla, tänä vuonna Helsingissä, sitten 2010 Pohjois-Karjalassa, 2011 taas Helsingissä. Eli joka toinen vuosi täällä, joka toinen vuosi muualla.

Kuinka sairas on paimensukuinen lapinkoira, tarvitaanko vakuutus?

Paimensukuisilla on joitakin HC-tapauksia ja toistaiseksi yksi PRA-sairas koira, on kivesvikaisuutta, pieniä napatyriä ja hammaspuutoksia. Muutamia epilepsiaa sairastavia yksilöitä on, sekä on tavattu yksittäistapauksia polviluksaatiota, purentavikaa, allergioita, ruokatorvenlaajentumaa ja kilpirauhasongelmia. Mutta yleisiä nämä viat ja sairaudet eivät ole. Täysin tervehän ei ole tietenkään yksikään koirarotu, ja jokaisessa suvussa löytyy aina jotain, jos ei juuri kyseisessä pentueessa, niin ainakin kumminkaimanveljenpojalta.

Lapinkoira on yksi maailman terveimmistä roduista, jonka vuoksi se myös kuuluu vakuutusmaksuissa halvimpaan luokkaan. Itse suosittelen vakuutuksen ottamista, koska eihän sitä kuitenkaan tiedä, että vaikka koira ei sairastuisikaan, mutta saattaa siitä tulla silti onnettomuusaltis. Tai saatat haluta pennuttaa narttusi, ja se joudutaankin keisarinleikkaamaan, vakuutus saattaisi maksaa kulusi. Meidän omilla koirillamme on vakuutukset.

Turkinhoito?

Lapinkoira kuuluu turkkirotuihin, eli karvaa on, sitä pitää harjata ja välillä myös pestä. Mutta. Paimensukuisella ei kuitenkaan ole _muhkea_ turkki, se ei kärsi sisätiloissa eikä kesällä, eikä se turkkinsa vuoksi ole piha- tai ulkokoira, vaan koska se on kotimainen rotu, sillä on karvanlähtö kahdesti vuodessa parin viikon ajan. Kesäisin turkki on ohuempi, pohjavillaton, auringolta ihoa suojaava karvapeite, ja talvisin paksumpi, tiheällä pohjavillalla, pakkaselta, viimalta ja pyryltä suojaava turkki.

Lapinkoiraa ei tarvitse kammata päivittäin, ei edes viikoittain. Vaan aina kun löytyy takku tai turkki on muuten sotkuisen näköinen, auttaa kunnolla kampaaminen ihoa hengittämään, eikä koiran turkki rupea haisemaan eikä iho hilseile tai tulehdu. Lapinkoiraa ei myöskään tarvitse pestä usein, vaan kerran, pari vuodessa tai sen pyörittyä jonkun raadon päällä (sitä ne rakastavat!), shampoopesua tarvitaan.

Minkä kokoinen on paimensukuinen lapinkoira keskimäärin?

Paimensukuiset nartut ovat keskimäärin 43-47cm korkeita ja 11-15kg painoisia (pienempiä ja suurempia kuitenkin löytyy). Urokset ovat hieman kookkaampia: 46-53cm, 16-21kg (+- 2cm ja +- 2kg).

Paljonko lapinkoira tarvitsee liikuntaa päivässä?

Kaikki koirat rakastavat ulkoilua, oli rotu mikä tahansa. Kaikkien rotujen edustajat tarvitsevat liikuntaa pysyäkseen kunnossa, lapinkoira ei ole poikkeus suuntaan eikä toiseen. Lapinkoirissa on yksilöitä, joista vesisade on ällöttävää, eikä pihalla riekkuminen silloin maita, mutta on myös yksilöitä, joita voisi vesieläimiksikin luulla, kun ne niin mielellään pusaavat lätäköissä ja ojissa. Myöskin on yksilöitä, joita ei helteellä saa varjoisista nurkista liikkeelle, mutta pakkaspäivänä, kun on lunta ja kirpeän raikasta, saa varmasti jokaisen lapinkoiran mukaan ilomielellä kinoksiin hyppimään.

Niinä päivinä, kun meillä ei ole treenejä, käytämme koiramme keskimäärin kolmesti ulkona: aamulla, päivällä ja illalla. Iltalenkki on yleensä pitkä, joka kestää vähintään tunnin, ja pyrimme vähintään pari kertaa viikossa suunnistamaan metsään, missä koirat saavat juosta vapaina. Aamu- ja päivälenkki ovat vain puolen tunnin pissattelupyrähdyksiä.

Lyhyesti: Lapinkoira tarvitsee liikuntaa ja ulkoilua siinä missä mikä tahansa muu koira. Varaa siis jokaisesta päivästäsi ulkoiluun kahdesta kolmeen tuntia.

Voiko ottaa koiran, jos taloudessa on jo kissa?

Minulta on muuttanut muutama pentu kissan kaveriksi, ja voin sanoa, että joka kerran on hyvin mennyt. Ainut neuvo, jonka olen antanut, on se että muistakaa pitää kissa "ylempänä" laumahierarkiassa, ja pitäkää kissan ruokia pöydällä tms, mistä koira ei niitä saa syötyä. Kissan ruoka paljonsyötynä ei ole koirille hyväksi.

Meidän koiristamme, miten meillä on sujunut esim lasten synnyttyä?

Lunta (uros) on minulle ihka ensimmäinen koira, hieman kovapäinen, mutta muuten oikein leppoisa. Nieida (narttu) on taas pyrkyri, mutta nameilla lahjottavissa. Kummatkin omalla tavallaan helppoja ja vaikeita. On pitänyt vain keksiä ne niiden omat metkut ja "heikkoudet", niin kumpikin on huiputettavissa tottelemaan - Luntan heikkous on rukkaseni (eli leikkiminen) ja Nieidalla mikä tahansa syötävä. Mutta muistan Nieidan ollessa pentu, toivoneen sen olevan ikioma eka koirani, kun se oli jotenkin helpompi ollessaan niin herkkujen perään. Nieida on siis mieheni koira, ja sen kyllä huomaa, kun neiti on välillä sitä mieltä ettei minua tarvitsisi muka totella. Olemme käyneet ennen lapsia koirinemme vaelluksilla pitkin Lappia ja kansallispuistoja. Koiramme rakastavat tehdä kanssamme yhdessä asioita, vaikka se olisi vain roskiksen vienti tai pyykkien naruille levitys. Pidän itse siitä, että kotosalla koiramme ovat huomaamattomia, omissa olissaan lepäilijöitä, mutta kun hihna helähtää, kaksi viuhkahäntää heti löytyy kysymään, että pääsemmehän mukaan, minne mennään?

Koiramme eivät olleet entuudestaan tuttuja lasten kanssa, ja varsinkin Lunta vierasti esikoistamme ensimmäiset kuukaudet. Sillä meni kauan totutella ajatukseen, että joku pieni ihminen koskisi siihen. Mutta nykyään se antaa Johanneksen halailla itseään, rapsutella ja jopa kiipeillä yli (!) Tyttäremme kanssa se siedätyshoiti itseään ja opetteli makailemaan tytön vieressä lattialla, eikä se enää häiriintynyt tyttäremme huiskivista pikkukäsistä (toisin kuin kahta vuotta aiemmin poikamme… ;D). Kaipa koiraparka tajusi, että muksut tulivat jäädäkseen. Vieraita lapsia kohtaan Lunta on yhä varautunut. Sillä on lapsista huonoja kokemuksia (ja siinä huomaa Luntan luonteen pehmeyden, kun taas nimenomaan samasta asiasta huomaa Nieidan kovuuden). Nieida sen sijaan halusi auttaa niin vaipanvaihdossa kuin muussakin. Nieida mm. vahti tytärtämme, ettei sille tullut paha mieli kun se makoili vauvana lattialla lelujaan ihmetellen. Ja jos tytön ääni alkoi muuttua surullisemmaksi, Nieida haki minut heti vauvan luo.

Koirat antavat lastemme hoitaa, siis silittää ja taputella, itseään, vaikka välillä otteet ovatkin rajuhkoja. Kertaakaan ei ole tullut tilannetta, että olisi kumpikaan koirista murissut tai näyttänyt hampaita. Olemme tietenkin myös hyvin tarkkoja, etteivät lapset ja koirat ole keskenään ilman aikuista.

Mistä asioista pidän tai en pidä omissa koirissamme?

Nieida on sitkeä ja sinnikäs vanha mummokoiranen, jolla on edelleenkin valitettavan ruma ääni. Välillä kun se aloittaa ilmaisuhaukun, on kuin sikaa pistäisi… ;) Neeppu on nöyrä ja palvelunhaluinen, eikä säikähdä epäonnistumista, vaan yrittää uudelleen. Nieida oli nuorena tyttönä loistava hyppimään; hyppää 1,5m korkealle muurille noin vain, ja edelleen (nyt lääkitysten ollessa kohdillaan) se on nopea ja iloinen. Nieidan huono puoli on se, että se kuvittelee lähes kaikkien ihmisten, varsinkin lastenvaunujen kanssa liikkeellä olevien, olevan sen tuttuja. Ei vastaantulijoiden, mutta semmoisten jotka puhuttelevat hihnan yläpäässä olijaa. Jos joku kysyy vaikkapa tietä tai kelloa, Nieida kuvittelee, että nyt tuli tuttu vastaan, ja rupeaa liehakoimaan ja huutamaan. Se on todella ärsyttävää. Mutta Nieidan hyviin puoliin on luettava sen rauhallisuus lasten kanssa. Nieida on hyvin pitkämielinen sekä koiran- että ihmispennuille. Kummatkin saavat vaikka roikkua korvissa, eikä Nieida sano mitään. Ja kun koira alkaa kypsyä tilanteeseen, se vain siirtyy syrjään. Samoin Nieida on ihanne harrastuskaveri sekä iltalenkkiseura. Nieida huomaa kyllä kaikki pusikossaväijyjät. Sillä on puolustus- ja vartioimisviettiä. Kotona se ei hauku, mutta vaikkapa mökillä varoittaa kyllä vieraista, vaikka ei sielläkään sisätiloissa haukahtele.

Lunta taas oli rauhallinen omista asioistaan kiinnostunut, todella tasapainoinen ja hyvähermoinen herra, joka ei hätkähtänyt oikein mistään. Lasten synnyttyä se myöskin rupesi kiinnittämään lastenvaunuileviin ihmisiin enemmän huomiota, koska vaunujen takaa saattoi ilmestyä tutun henkilön rapsuttava käsi. Aiemmin eivät Luntaa muun maailman touhut paljoakaan kiinnostaneet, ja sen vuoksi se ei myöskään tuntunut turvallisimmalta seuralaiselta pimeiden kujien läpi kävelyyn. Tuntui, ettei se huomannut ympärillä pyörivän maailman asioita laisinkaan paitsi jos samaa kujaa on kulkenut juoksuinen tyttö… Lunta oli mielestäni, varsinkin järkiinnyttyään, helppo harrastuskaveri, sillä se osasi lukea eleitäni ja kuulla äänensävyistäni, mitä milloinkin siltä halusin. Luntan kanssa olimme Helsingin Etsintä- ja Pelastuskoirien Hälytysryhmässä.

Yrtti on eloisa ja vilkas nuori neiti, jolla on raivostuttava tapa haukkua ovikellolle. En ole tottunut siihen, että ovista sisäänsaapuvat ihmiset haukutaan, ja haukkuminen närkästyttää minua suuresti. Yrtti on yhä (muiden kuin minun kanssani) vähän epävarma, eli se saattaa rähähdellä vastaantuleville koirille. Lisäksi sillä ei ole yhtä suuri toimintakyky kuin ukillaan tai isomummollaan. Yrtti on vielä vähän kakara, jonka luonnetta pystyy varmemmin arvioimaan sen kehityttyä ja kasvettua. Se on äärimmäisen kiltti lasten kanssa, ja se on hyvä leikittämään pentuja, mutta korvien käyttöä, ja niihin saapuvan informaation suodattamista sen tulee vielä harjoitella.

Koiriemme terveys?

Nieidalla on A-lonkat, terveet silmät ja polvet. Se on noin 43cm korkea ja painaa 14,5kg. Sillä ei ole hammaspuutoksia, mutta yksi poskihammas on pienempi kuin muut. Nieidalla on ihanne paimensukuisrakenne; pitkä runko, häntä matalalla, hyvät kulmaukset edessä ja takana. Nieidan pää vain ei nuorena minun mielestäni ollut paras mahdollinen, mutta sekin on vanhemmiten kehittynyt parempaan suuntaan. Ihanteeni on samanlainen pää kuin Luntalla oli, Nieidalla on hyvin narttumainen pää. Pään sisältö sen sijaan on todella hyvä, ja se onkin mielestäni tärkeintä.

Luntalla oli BC-lonkat terveet silmät ja polvet. Se oli 53cm korkea ja painoi noin 20kg. Silläkään ei ollut hammaspuutoksia. Lunta oli korkeajalkainen ja lyhytturkkinen, jonka vuoksi se antoi rungoltaan lyhyen vaikutelman, mutta oli kuitenkin pitkärunkoinen sekin, vaikkakin korkeilla jaloilla varustettuna ;D, Luntallakin oli hyvät kulmaukset edessä ja takana. Luntalla oli ihanne pää, niin sisältä kuin ulkonäöllisestikin!

Kesällä 2012 syntyneellä Yrtillä on A-lonkat, 00-kyynärät, terveet silmät ja polvet. Se on noin 44cm korkea ja painaa noin 14kg. Yrtiltä puuttuu kolme hammasta; vasemmalta alhaalta ja ylhäältä P2, oikealta puolelta ylä-P2. Yrtti on lyhytturkkinen, pitkärunkoinen, ehkä hieman porokoiramainen vilkas musta merkein narttu. Yrtillä on hyvät kulmaukset edessä ja takana. Yrtillä on narttumainen hyvä pää, vaikkakin palikat sen sisällä etsivät vielä lopullista sijoituspaikkaansa ;)

Yleisesti ottaen koiramme ovat olleet terveitä. Kun Lunta oli pieni, jouduimme ravaamaan eläinlääkärillä ripulin vuoksi, kun poika pisteli poskeensa pesäpalloräpylän. Syksyllä 2005 Nieida juoksi Luntan kylkeen niin, että se loukkasi selkänsä ja sitä on käyty nikamanniksauttajalla hoidattamassa. Nieida taas on käynyt kerran rokotusten ulkopuolisesti eläinlääkäriä tapaamassa: muutama kesä sitten koiramme lähes asuivat järvessä, ja Nieida uitti turkkiaan niin, että sai hännäntyveen hotspotin, joka lähti pois turkin vaihduttua ja tohtorin salvalla. Pääosin tapasimme kuitenkin koirien nuoruusvuosina eläinlääkärin vain rokotuksissa ja PEVISA-tarkastuksissa.

Vanhemmiten (yli 11v) Luntalle ilmestyi epleptistyyppisiä kohtauksia, joiden syntysyytä ei laajoista lääkärintutkimuksista huolimatta löydetty. Lisäksi selkä rupesi koiraa vaivaamaan niin, että se viimeisinä viikkoinaan itkeskeli itsensä uneen, joten emme raaskineet pappakoiraa enää kipullääkkeillä huumata, vaan päädyimme antamaan Lunta-ukolle lopullisen levon elokuun lopulla 2013. Päätös oli raskas, ja sitä pitkään ja paljon on itketty, mutta koira elää muistoissamme ja jälkeläisissään. Nieidalle taas puhkesi pari vuotta sitten Addison. Taudin periytyvyyttä ei vielä toistaiseksi tunneta. Nieida syö päivittäin lääkkeitä, ja käymme puolivuosittain eläinlääkärissä lääkekontrollissa tarkistuttamassa verinäytteistä, onko lääkitys kohdillaan. Yrtti on toistaiseksi tavannut eläinlääkärin vain rokotuksissa ja pevisa-tarkastuksessa.

Eidalun kennel, mikä se on ja missä?

Kotimmehan ei ole kennel sanan perinteisesti ajatellussa merkityksessä, vaan olemme tavallinen kaksilapsinen, kaksikoirainen perhe, jossa perheen äidillä on vain vähän erikoisempi harrastus: intohimo säilyttää terve peruskoira tulevaisuudenkin lappalaiskoiraharrastajille.

Asuimme kerrostalossa Helsingissä, kantakaupungissa lähellä keskustaa vielä keväällä 2014. Nykyään asumme Itä-Helsingissä omakotitalossa. Perheeseemme kuuluvat minun ja mieheni lisäksi kaksi lastamme (poika 10v ja tytär 8v), sekä kotikoiramme Yrtti ja Nieida. Lunta jouduttiin lopettamaan syksyllä 2013 vanhuuden kipujen ja epileptisten kohtausten ilmestyttyä. Olen neljääkymmentä lähestyvä äiti, koiriemme emäntä ja mieheni vaimo. Leipätyönäni puuhailen mainoselokuvatuottajana, mutta harrastan koirailua monilla eri tavoin (kasvattaminen ja erilainen kouluttaminen). Koirat ovat meille perheenjäseniä, mutta kuitenkin koirina, eivät lapsina tai niiden korvikkeina. Harrastamme koiriemme kanssa hakua ja raunioita sekä PK-tottista. Olen Kennelliiton, Lappalaiskoirat ry:n, Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran, Porokoirakerhon sekä Kokonaisvaltaisen Koiranjalostuksen Tuki ry:n jäsen. Lisäksi kuulun Helsingin Pelastuskoiriin ja Helsingin Palveluskoiraharrastajiin. Olen käynyt kasvattajan peruskurssin 2002 ja allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen. Lunta ja Nieida ovat kumpikin läpäisseet poropaimennustestin ja käyttäytymiskokeen hyväksytysti, Yrtti pyrkii näitä kohti. Kumpikin koiristamme on PEVISA-tarkastettu ja luonnetestattu (Yrtti testataan syksyllä 2014). Meille syntyy kerran, pari vuodessa pääasiassa sijoitusnarttujen pentuja.

Kasvatustavoitteeni?

Pyrin kasvattamaan mahdollisimman hyväluonteisia, sekä harrastuksiin että perhekoiriksi sopivia ihmisen parhaita ystäviä. Luonne on minulle prioriteetti numero yksi, mutta heti käsikädessä luonteen kanssa kävelee terveys. Lapinkoirahan on yksi maailman terveimmistä roduista, jonka vuoksi lapinkoira myös kuuluu vakuutusmaksuissa halvimpaan luokkaan. Tietenkin on epäonnekkaitakin yksilöitä, on yksittäistapauksia erilaisia silmäsairauksia, lonkkavikaa, polvivikoja, allergiaa, häntämutkia, ruokatorvenlaajentumaa, epilepsiaa, jne. Mutta kasvattajilla on tänä päivänä myös laajat aseet tautien kitkemiseksi, esimerkiksi Suomessa pyritään luomaan geenitesti, jolla saataisiin epilepsia karsittua kotimaisista roduista pois.

Kasvatustavoitteissani ulkonäkö on melko loppupäässä. Tietenkin pyrin "tekemään" lapinkoiriksi tunnistettavia terverakenteisia koiria, mutta näyttelyvoittajia en usko kenestäkään Eidalun-koirasta tulevan. Olen kumpaakin kotikoiraamme (Lunta ja Nieida. Yrtti odottaa omaa näyttelyään vielä) käyttänyt näyttelyissä kerran pari, ja sijoituskoirat käytän myös kerran tuomarilla näytillä, mutta Paimensukuisten lapinkoirien omissa Katselmuksissa olemme pyrkineet olemaan joka vuosi. Juoksemme mielummin metsässä koirinemme ja lapsinemme, kuin kierrämme hiki päässä kehiä. Olen aiemmin pyrkinyt järjestämään jokaisen pentueen kanssa pentuetapaamisen 1/2v-1v välillä luovutuksesta niin, että pentueen kummatkin vanhemmat ovat paikalla - nyt muutaman vuoden tapa on ollut tauolla, pitää yrittää elvyttää pentuetapaamisia. Samalla omistajat pystyvät vertailemaan sisarusten tapoja ja kysymään minulta ja pentujen vanhempien omistajilta keneltä oman koirat erikoiset ja ominaiset tavat tulevat ;)

Onko minulla erikoistoiveita pennunostajille?

Minulla on toivomuksena pennunostajille, että näkisimme suunnilleen edes vuoden välein, edes PLS:n Katselmuksissa ja/tai minun järjestämissäni pentuetapaamisissa. Ja tietenkin että saan kuulla koiran voinnista säännöllisen epäsäännöllisesti. Minulle on tärkeää, etteivät kasvattini häviä elämästämme, vaan koirien elämä tulevaisuudessakin kiinnostaa minua. Esitän toivomuksena aina myös, että pentua käytettäisiin edes yhden kerran silmätarkastuksessa. Muu PEVISA- sekä luonnetestaus on ehdotonta plussaa. Tämä, jotta tietäisimme rodun terveydentilan mahdollisimman laajasti. Myös edes yksi näyttely- tai katselmuskäynti olisi mukava, siis että saisi ulkopuolisen arvion koiran ulkomuodosta.

Minä toivon pennunostajien ymmärtävän, että suomenlapinkoirakanta maailmassa on pieni. 99% koirista asuu Suomessa, eikä koiriimme saada uutta verta muualta, jos kannasta löytyy jokin ilkeä sairaus. Siksi terveyden tutkiminen ja sen rehellisesti kertominen on erittäin tärkeää kaikkien lapinkoirien takia.

Jos kaikesta etukäteistyöstäni huolimatta käy niin huonosti, että perhe, jonne olen koiran alunperin myynyt, ei pystykään pentua/koiraa itse pitämään, toivon, että minun sallitaan olla apuna etsimässä koiralle uutta kotia.

Pitääkö Eidalun-pennun kanssa olla aktiiviharrastaja?

Minulle tärkeintä on, että pentu pääsee rakastavaan kotiin, jossa sille on aikaa. Perheellä pitää tietenkin olla kiinnostusta asettaa pennulle rajat ja opettaa se perustavoille, jotta sen kanssa uskaltaa näyttäytyä muullakin kuin syvimmissä metsissä. En kuitenkaan aseta vaatimuksiksi tottelevaisuusvalion arvoa tahi kilpailu- ja näyttelytulosriviä. Mutta jos innostut harrastamaan aktiivisestikin koirasi kanssa, ei minulla ole mitään sitä vastaan, päinvastoin!

Mitä paimensukuisen lapinkoiran pentu maksaa?

Lapinkoiranpennuista pyydetään kirjoitusta päivittäessäni, elokuussa 2014, 850e-950e. Minä pyydän 900e, ja luovutan pennut rekisteröityinä, mikrosirulla tunnistusmerkittyinä ja eläinlääkärin tarkastamina, kotona päivittäin syliteltyinä ja siliteltyinä, en häkistä pihan perältä. Pennun hinta sisältää myös, ostajan niin halutessa, ensimmäisen vuoden jäsenyyden Paimensukuisen Lapinkoiran Seurassa ja Porokoirakerhossa, sekä tietenkin kattavat pentuohjeet ja penturuokaa. Hinnassa on 50e "porkkanaa" PEVISA-tarkastusta varten. Palautan 50e koiranostajalle, kun hän vie koiransa kolmeen ikävuoteen mennessä lonkka-, silmä-, polvi- ja kyynär-tarkkiin. Tällä hetkellä tuo paketti joukkotarkastuksessa täällä PK-seudulla on n. 200e, eli maksan siitä siis n. 1/4. Sekä tietenkin olen mukana järjestämässä edullisempaa tarkastusta.

Milloin pennun voi meillä varata?

Meillä pennun voi varata silloin, kun sitä käydään katsomassa (pennun ollessa n. kolmen viikon ikäinen) ja hyväksymässä meidät uuden perheenjäsenen kasvattajiksi. Silloin maksetaan varausmaksuna puolet pennun hinnasta (450e) - siis jos pentu ja kasvattaja miellyttävät. Seuraan mielelläni pentuja aina viisiviikkoisiksi, ja silloin suosittelen kullekin pennunostajalle heidän perheeseensä parhaiten sopivaa pentua. Tietenkin perhe saa itse katsoa, josko joku miellyttää eniten, mutta varsinkin jos/kun ihmisillä on luonnetoivomuksia, niin minä pystyn niitä parhaiten kuitenkin päivittäin tarkkailemaan, kuka on omatoimisin, kuka itsenäisin, kuka rauhallisin, jne.

Pentua ei pysty varata aiemmin, koska en pysty lupaamaan onnistuuko astutus, syntyykö tarpeeksi pentuja jne. Meillä pystyy vain ilmoittamaan kiinnostuksensa pennun hankintaan. Ilmoitan aina kiinnostuneille perheille astutuksen onnistuttua miten meni, otan yhteyttä ultran aikaan, ja raportoin syntymän lähestymisestä ja kun pennut ovat syntyneet, otan yhteyttä taas.

Mihin pitää varautua, kun pentu tulee taloon?

Pahimmassa tapauksessa pissaa ja kakkaa on pitkin lattioita, ei vain sanomalehdillä - jotka nekin on revitty suikaleiksi ympäri asuntoa. Pentu ulisee yksin kotona, naapurit ovat äkäisiä ja pentu on päivän aikana yksinollessaan pistellyt poskeensa niin kaukosäätimet kuin parhaat juhlakenkäsikin. Lapinkoiranpennun mokoma on vielä niin itsenäinen, että se ei tosiaankaan hätäänny ulkona ollessanne kun menet nurkan taa sitä piiloon, vaan se painelee pitkin maita ja mantuja tyytyväisenä, kun et olekaan kontrolloimassa sen tekemisiä.

Yksinolemisen opetteluun suosittelen panostamaan. Siihen kannattaa laittaa aikaa, jotta pennulle ei tulisi eroahdistusta, ja mahdollisimman moni huonekalu ja kenkä säästyisi. Itse olemme omat koiramme ottaneet viikonlopun alla, ja heti maanantaina pentu jäi työpäivämme ajaksi kotiin. Siten koira oppi saman tien perheemme arjen rytmin, eikä ongelmia myöhemminkään syntynyt..

Koiranpentu vaatii aikaa. Se ei ole "valmis", tavat oppinut aikuinen koira, jonka tapaat meillä käydessäsi, vaan tyhjä taulu, johon sinä rupeat kirjoittamaan toivomiasi käyttäytymistapoja. Pentua ei saa hankkia hetken mielijohteesta. Koira ei ole vain lemmikki, vaan se on perheenjäsen, jolle sinä asetat rajat ja annat rakkautta. Koiran kouluttaminen on aikaa vievä prosessi, ei riitä että koiraa ruokkii ja käyttää pissalla. Koiranpentu on elävä, tunteva olio, jota ei voi hylätä kuin Tamagotchia, kun sen hoitaminen ei enää kiinnostakaan. Koirasta on kannettava vastuu sen koko eliniän, joka lapinkoiralla on pitkä, jopa 18 vuotta. Kannattaa vakavasti harkita, onko oikeasti valmis sitoutumaan lähes kahdeksi vuosikymmeneksi joka päiväiseen ulkona ramppaamiseen, oli keli mikä tahansa. Onko valmis hoitamaan ja siivoamaan niin ripulit kuin oksennuksetkin, tassuhaavat, katkenneet hampaat, punkinpoistot, karvatakut, korvatulehdukset ja imuroimaan melkein joka päivä? Näistä lähtee vielä karvaakin, kaksi kertaa vuodessa oikein kunnolla.

Minä itse olin ja olen vastakin. Nämä ilmeikkäät ja persoonalliset karvakasat ovat vieneet sydämeni. Saas nähdä kuinka sinun käy.

Yhteystiedot

Voit koska tahansa ottaa meihin yhteyttä, vaikkei pentuja juuri silloin olisikaan.

Tervetuloa!

Helsingin Mellunkylässä
Anu Ylimaa
eidalun@eidalun.fi