Nieida (BH Liehkun Albmi)

Syntynyt 27.8.2002, kasvattaja Laura Siljander, Liehkun kennel
Terveet silmät ja polvet, lonkat A, ei hammaspuutoksia, PRA-prcd terve (A), Pompen status terve, Addisonin tauti diagnosoitu 11/2011

Nieidalla on yhteensä kolme pentuetta. Kaksi Eidalun kennelissä ja yksi Piiparipojilla, yhteensä 11 narttua ja neljä urosta.

Lauri-omistajan ajatuksia koirastaan:

Nieida on perheemme toinen koira, ja kolmas oma koirani. Se on ollut ilonamme loppukesästä 2002. Olemme yrittäneet pitää sen laumassa vanhempaa koiraamme, Luntaa, alempana, mutta tytöllä on ajoittain hyvinkin narttumainen luonne eikä Nieidaa kohtaan pehmeä uros aina ole pitänyt asemastaan kiinni. Kotona Nieida saa jonkin verran määräillä, mutta ulkona leikeissä Lunta pistää tytön yleensä ojennukseen suuremman kokonsa turvin. Nieidalta vain loppuu helposti alakynteen jäädessään huumorintaju ja se käy kiivaasti sättien Luntaan kiinni, josta Lunta kuitenkaan ei välitä vaan jatkaa niin kauan kuin viitsii.

Koulutuksissa tyttö on aivan mainio; kontaktinhakuisuus on suuri ja koira suorastaan pursuaa tekemisen intoa ja miellyttämisenhalua. Rauniotreeneissä Nieida jaksaa käydä ohjaajan mieliksi tarkistamassa vaikka joka ikisen piilon erikseen vaikka on ajat sitten huomannut ettei lähimaillakaan ole ketään. Metsässä tyttö suorastaan lentää ja vaikka sen meno hieman hosumiselta näyttääkin, se yleensä myös löytää haettavat ensi yrittämällä.

Nieida rakastaa pentuja, niin koirien kuin ihmistenkin. Tuodessamme esikoistamme kotiin synnytyslaitokselta, Nieida oli aivan innoissaan ja olisi halunnut ehdottomasti hoitaa pikkuista, kun taas Lunta kävi vain ikäänkuin kohteliaisuudesta nuuhkaisemassa ja hyväksymässä tulokkaan ja jatkoi omia hommiansa. Siitä asti kun poikamme on yhtään osannut liikkua, Nieida on vahtinut hänen leikkejään. Välillä se piti poikaa silmällä juuri ja juuri kosketusetäisyyden ulkopuolelta, kun pieni ihmisalku ei vielä osannut varoa kiinni tarttuessaan vaan otti kiinni mistä vain saa. Välillä taas aivan kiinni pojassa, toimien kiipeilytelineenä ja ylitettävänä esteenä valittamatta yhtään. Nyt kun poika on jo kaksivuotias ja meillä on parikuukautinen tytär, Nieida on entistä enemmän lasten perään. Jos ulkona näkyy lapsia tai lastenvaunuja, Nieida on aivan varma että ne ovat tuttuja ja haluaa mennä tervehtimään. Saatuaan ensimmäiset pentunsa Nieida osoitti äidillisiä vaistoja myös omille pennuilleen. Nieida oli huolissaan jos pennut vähänkään huusivat ja halusi heti mennä hätiin. Se myös leikitti pentujaan ja antoi valittamatta pienten naskalihampaiden purra ja repiä itseään. Vietäessä pentuja ensi kertaa ulos Nieida piti laumaa koko ajan kasassa ja vahti etteivät pennut vaeltaneet muutamaa metriä kauemmas. Seuraavat pennut on tarkoitus teettää nyt keväällä 2006 juuri meneillään olevista juoksuista.

Kerrassaan mainio koira kaiken kaikkiaan.

12.3.2006, Lauri

Koe- ja testituloksia

BH-koe suoritettu hyväksytysti keväällä 2005

Luonnetesti 4.9.2005

Tuomareina Marja Malmisalo ja Anne Juppi.

Toimintakyky +2 Suuri

Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu +3 Kohtuullinen hillitty

Taisteluhalu +2 Kohtuullinen

Hermorakenne +1 Suhteellisen rauhallinen

Temperamentti +3 Vilkas

Kovuus +3 Kohtuullisen kova

Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Laukausvarma +

Yhteensä 203 p

Poropaimennustesti suoritettu hyväksytysti kevättalvella 2006

Näyttelyt ja Katselmukset

Näyttelytulos 6.12.2003 JUN H

Helsinki, tuomarina Risto Tuomainen

Musta vaaleanruskein ja valkein merkein. Keskikokoinen, lievästi pitkärunkoinen narttu. Päässä otsapenger saisi olla selvempi. Hyvä selkä. Voimakkaat kulmaukset. Alaskiinnittynyt häntä. Ohut turkki.

Katselmustulos 15.3.2003 PEN 1 (punainen nauha)

Helsinki,tuomarina Kaija Unhola

Sopusuhtainen, melko pienikokoinen narttu, jolla hyvät taka- ja etukulmaukset. Liikkuu kauniisti ja vaivattomasti. Kaunis turkki, avoin luonne.

Katselmustulos 25.4.2004 NUO 1/4 (oranssi nauha, vihreä ruusuke)

Oulu, tuomarina Marja Tuominen

Keskikokoinen. Hyvä, runsas turkki. Komea häntä. Runko riittävän pitkä. Liikkuu kauniisti. Esitetään hyvässä kunnossa. Hyvä luonne.

Katselmustulos 20.3.2005 AVO1 1/1 (punainen nauha, punainen ruusuke)

Helsinki, tuomarina Lasse Tuominen

Luonne oikea. Keskikokoa hieman pienempi. Raajat ja runko hyvät. Peitinkarva oikeanlaatuinen, pohjavillaa niukalti.

Katselmustulos 22.4.2007 AVO2 (ei nauhaa)

Helsinki, tuomarina Eine Lepistö - koiran esitti juniorhandler-Jasmin

4,5v aikuinen narttu. Pienehkö, kevyehkö. Hyvät kulmaukset. Avoin ystävällinen luonne. Lystikäs ilme, "baby face". Hiukan pentumaisuutta, vaikuttaa hyvin nuorelta. Ei täydellisessä karvassa tänään. Ohjaajan ja koiran suhde erittäin hyvä. Onnittelut omistajalle!

Katselmustulos 27.4.2008 AVO2 (ei nauhaa)

Oulu, tuomarina Jussi Nummiola

Erinomainen tyyppi, hyvä purenta ja karva, hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hieman ahdas takaa, etuliikkeet hyvät, hyvä luusto, oikeat rungon mittasuhteet.

Katselmustulos 29.3.2009 AVO2, punainen nauha

Helsinki, tuomarina Piritta Hynninen

Erittäin hyvä tyyppi, hyvät mittasuhteet, erinomainen luusto, hyvät kulmaukset. Erittäin kaunis pää ja ilme, aavistuksen pehmeä turkki. Liikkuu hyvin, mutta hieman ahtaasti takaa. Esiintyy ja esitetään erinomaisesti.

Harrastukset

Haku- ja rauniopelastus, sekä tottis ja tulevaisuudessa toivottavasti taas vaeltaminen

Sukutaulu

Nieidan sukutaulun ja sukusiitosprosentin löydät Kennelliiton KoiraNetistä.